13.10.2024
Pilkkusääntö askarruttanee suomalaisia kielenkäyttäjiä eniten kaikista suomen kielen oikeinkirjoituksen ja kieliopin kiperistä alueista. Heistä valtaosa pilkkusäännöt suurin piirtein tuntee, mutta muutamat yksityiskohdat aiheuttanevat hankaluuksia kokeneemmillekin kirjoittajille.
Tässä Kielimiete-kirjoituksessa tehdään selkoa juuri niistä tapauksista, joissa pilkkua ei tarvitsisi eikä usein edes saisi käyttää mutta joihin jostain syystä pilkku kuitenkin halutaan laittaa vastoin suosituksia. Usein kyse on kahdesta erillisestä päälauseesta, joilla ei edes ajatella olevan mitään yhteistä. Niillä kuitenkin on kuin onkin yhteinen määrite tai jäsen, jonka vaikutuksesta pilkun käyttö ei ole suositeltavaa.
Monenlaisia yhteisiä määritteitä
Yhteinen määrite ilmaisee usein ajankohtaa (esimerkiksi maanantaina): Maanantaina työviikko taas alkaa ja ihmiset saapuvat työpaikoilleen levänneinä. Jos määritettä ei olisi, pilkun käyttö lauseiden välissä olisi selvää. Määrite maanantaina kattaa siis molemmat päälauseet.
Jonkun mukaan -rakenne voi määrittää sekin useita päälauseita: Opettajan mukaan jokaisen oppilaan on tehtävä kotitehtävät tunnollisesti ja huolimattomuudesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää. Opettaja on siis puhunut sekä tunnollisuudesta että huolimattomuudesta, ei vain toisesta.
Määrite voi olla myös esimerkiksi koska-lause: Koska Suomenkin kesä on usein helteinen ja aurinkoinen, siitä tulee nauttia olemalla ulkona mahdollisimman paljon eikä sisällä istuminen tule kysymykseen. Tässä esimerkissä paljon-sanan jälkeen ei siis tule laittaa pilkkua.
Jos edellisissä esimerkeissä päälauseiden väliin laittaa pilkun, merkitys muuttuu. Toisinaan asiayhteydestä voi tulkita, mitä kirjoittaja on tarkoittanut, käytti hän pilkkua tai ei. Usein hänen voi olettaa pyrkineen sanomaan sen, mitä pilkuton versio tarkoittaisi.
Edellä sanottu koskee päälauseita, mutta pilkun käyttäminen tuntuu toisinaan olevan hankalaa myös rinnasteisissa sivulauseissa: Sääennusteessa kerrottiin, että keskiviikkona sataisi koko maassa ja että sadetta voisi olla tiedossa koko loppukuun. Tavallista on, että kirjoittajat laittavat pilkun myös ja-sanan eteen. Heillä on kenties käsitys, jonka mukaan että-sanan yhteydessä pitäisi käyttää pilkkua aina.
Pilkku varmuuden vuoksiko?
Miksi kirjoittajat sitten pilkuttavat tekstiään liikaa? Voisi ajatella, että he tekevät sen tottumuksesta ja halusta pelata varman päälle. Pilkkusääntö on kuitenkin looginen ja tavallaan armoton, se ei nimittäin salli pilkun käyttämistä miten tahansa kirjoittajan kulloisenkin käsityksen mukaan tai varmuuden vuoksi.
Vaikka pilkkusääntö on tavallaan armoton, se toki sallii myös tiettyjä vapauksia. Kun verbi on 1. ja 2. persoonassa, pilkku on valinnainen: Me istuimme laiturilla ja söimme jäätelöä. ~ Me istuimme laiturilla, ja söimme jäätelöä. Valinnaisuutta on myös esimerkiksi passiivin käytössä. Tavallisempaa tosin taitaa olla, että edelliseen esimerkkiin pilkkua ei edes ajatella laitettavan.
Moni kirjoittaja oikeuttaan valita myös käyttää, eikä sitä saisi pitää virheenä. Tämä on yksi esimerkki siitä, että suomen kielessä ei ole tässäkään yhteydessä yhtä selkeää sääntöä, jota seuraamalla voisi tuottaa virheetöntä kieltä aina.
Joskus sääntö on ehdoton
Olipa kyse pilkusta päälauseiden yhteydessä tai rinnasteisissa sivulauseissa, pilkkua ei koskaan tulisi käyttää liikaa eikä liian vähän, jos sitä koskeva sääntö ei salli vapauksia. Kirjoittaja ei esimerkiksi voi valita, käyttääkö pilkkua silloin, kun eri subjektit (pojat, he) viittaavat samaan tarkoitteeseen. Tällöin pilkkua tulee käyttää: Pojat käyvät uimassa lämpimänä päivänä, ja he pitävät myös pyöräilystä ilmasta riippumatta.
Pilkun käyttöä ei ratkaise virkkeen pituus sinänsä vaan virkkeen rakenne, tosin joissain tapauksissa pilkkua voidaan käyttää ihan selvyyden vuoksi. Kuitenkaan sillä ei voi perustella pilkun käyttöä joka tilanteessa.
Tässä kirjoituksessa käsitellyt pilkkukysymykset ovat kokonaisuudessaan hankalia. Lauseet ja virkkeet voivat mennä sekaisin, ja mahdotonta ei ole, että kirjoittaja muistelee jotain toista ohjetta ja arvelee sen koskevan myös uutta tilannetta.
Kieli-ihmiset voivat opettaa asiaa maallikoille puhumalla päälauseista sekä rinnasteisista ja alisteisista sivulauseista kuten tässä, mutta lukija tai kuulija ei välttämättä hahmota asiaa täysin. Siksi olisi hyvä välttää vaikeaa terminologiaa ja käyttää paljon esimerkkejä, jotka selventävät sääntöä.
Kun esimerkiksi oikolukija tai kielentarkistaja lisää tai poistaa pilkkuja, hänen on hyvä kertoa kirjoittajalle, miksi hän jossain kohdassa tekee niin. Pelkkä abstrakti pilkkusääntö sinänsä ei siis vielä auta. Selvää on, että jokainen kirjoittaja pyrkii käyttämään pilkkua mahdollisimman oikeaoppisesti. Tässä häntä on hyvä tukea.