24.4.2023
Tekstejä oikoluettaessa ja tarkistettaessa on noudatettava monia periaatteita ja ohjenuoria. Usein käytännön korjaustyötä tekevät oppivat ne ajan mittaan ja ovat niistä enemmän tai vähemmän samaa mieltä.
Kielitoimiston työkalut auttavat
Suomenkielistä tekstiä korjataan aina esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankin ja Kielitoimiston sanakirjan suosituksia noudattaen. Verkkosivujensa mukaan mainittu suomen yleiskielen sanakirja on päivitettävä julkaisu, jossa on tietoa paitsi sanojen merkityksistä, käytöstä ja tyylisävyistä myös taivutuksesta ja oikeinkirjoituksesta. Ohjepankki taas vastaa oikeinkirjoitusta, kielioppia ja nimiä koskeviin kysymyksiin.
Kaikeksi onneksi molemmat ovat verkossa maksutta jokaisen käytettävissä. Oikolukijan tai kielentarkistajan työtä eivät siis ohjaa hänen omat mielipiteensä, arvelunsa tai otaksumansa; sitä ohjaa ajantasaisin suomen kieltä koskeva tieto.
Monia muotoja
Vaihtoehtojen lukuisuus voi hämmentää kirjoittajia. Heistä moni voi edelleen lähteä siitä, että esimerkiksi yksittäisillä sanoilla on vain yksi ja oikea vakiintunut taivutusmuotonsa, jota tulee käyttää kaikissa yhteyksissä. Kuitenkin esimerkiksi omena-sanan monikon genetiivillä on kaikkiaan viisi eri taivutusmuotoa.
Jopa kieli-ihminen voi yllättyä huomatessaan, että joillain sanoilla on useita taivutusmuotoja, jotka kaikki ovat mahdollisia. Sanakirjaan tavallisesti merkitään sulkeisiin harvinaisimmat muodot, joita tätä nykyä ei juuri käytetä. Vähäkäyttöisyyden vuoksi muodot voivat olla joidenkin mielestä oudonnäköisiä (tai oudon näköisiä).
Monet yhdyssanat voikin kirjoittaa joko yhteen tai erilleen. Se onkin jälleen yksi osoitus oikeinkirjoituksen monista vaihtoehdoista.
Latteaa ja hengetöntä kieltä ei pidä sietää
Jokaisella alalla on omat kielenkäytön konventionsa, joiden mukaan tekstiä kirjoitetaan. Toisinaan ne poikkeavat yleiskielen normituksesta tai toistavat kulloinkin muodissa olevia ilmauksia ja rakenteita. Niistä kieli-ihmiset ovat yleensä yhtä mieltä: mitäänsanomattomien ilmausten ja rakenteiden käytölle ei ole kielellisiä perusteita.
Liikaa toistettuina ne nimittäin tekevät tekstistä paperinmakuisen ja lattean, mutta kielenkorjaaja voi muuttaa ja vähentää niitä korkeintaan vaivihkaa. Toki hän voi koettaa selittää kirjoittajille, että jokin ilmaus on kielellisesti köyhä ja että sen asemesta voisi käyttää jotain muuta. Lattean ja hengettömän kielen käyttö ei kerro kirjoittajan asiantuntemuksesta alallaan.
Tyyli ja rakenne tärkeitä
Oikoluvussa korjataan välittömät kielivirheet, kun taas kielentarkistuksessa kieltä kohennetaan monin tavoin. Vaikka kieli olisi virheetöntä, se voi silti olla latteaa ja monotonista. Kielentarkistuksessa koko teksti voidaan virketasolla kirjoittaa uudestaan: usein jo virkerakenne itsessään kaipaa remonttia.
Varsinaiset kielivirheet ja tekstin tyylillinen heikkous ovat eri asioita. Jos kehnoon tyyliin ja rakenneongelmiin ei puututa, tekstin kielellinen taso ei välttämättä kohene. Koskaan minkään kielellisen seikan käyttöä ei pitäisi hyväksytä vain sillä perusteella, että muutkin niin tekevät.
Jokainen oikolukija ja kielentarkistaja voi painottaa eri asioita tekstejä korjatessaan. On taito huomata, mitä tekstistä voi ja kannattaa korjata. Työ on jatkuvaa tasapainoilua kirjoittajan niin sanotun oman äänen kuuntelun ja liiallisen korjaamisen välillä.
Kirjoittaja ja lukija keskiössä
Teksti kirjoitetaan ennen kaikkea lukijalle. Siksi kirjoittajan on päätettävä, mitä hän haluaa sanoa ja kenelle, ja valittava käytettävät kielelliset keinot ja lopullinen kieliasu sen mukaan.
Lukijakuntaan voi kuulua hyvin erilaisia vastaanottajia. Se tulisi ottaa huomioon tekstin laadinnassa ja korjauksessa. Tavoite on, että teksti palvelisi mahdollisimman monia. Se ei tarkoita, että lukijoita pitäisi erityisesti miellyttää.
Kielentarkistajan tulee auttaa kirjoittajaa saavuttamaan tavoitteensa. Koskaan ulkopuolinen ei saa jyrätä kirjoittajaa; tämän vahvuuksia kirjoittajana tulee korostaa ja heikkouksia piilottaa. Jokaisella toisten tekstiä korjaavalla voi olla oma vankka näkemyksensä kielestä, mutta kirjoittajan ei tarvitse sitä kuitenkaan omaksua.
Jos korjaaja ei tiedä, mitä kirjoittaja on jossain kohdassa tarkoittanut, hän kysyy kirjoittajalta tai laittaa siitä huomautuksen esimerkiksi omiin muistiinpanoihinsa. Jos taas jokin oikeinkirjoitukseen liittyvä seikka on epäselvä, hän tarkistaa asian oikean laidan, ei oleta mitään. Myös tämä on korjaamisen periaatteista tärkeimpiä.
Periaatteet pysyviä
Tekstin korjaamisessa noudatettavat periaatteet ovat säilyneet muuttumattomina pitkään, eikä näköpiirissä ole, että ne merkittävästi muuttuisivat vastaisuudessakaan. Tekoälystä tuskin on kieltä korjaamaan, ainakaan kovin pian.
On nimittäin vaikea uskoa, että koneet osaisivat tulkita esimerkiksi tunteita tai vaikkapa sarkasmia – niitäkin teksti välittää. Tekstin sävyjen hallinnassa on keskeistä ymmärtää, mikä sopii mihinkin ja mikä ei.
Tärkeintä on kunnioittaa tekstiä, kirjoittajaa ja lukijaa. Tekstiä korjattaessa mitään ei voi ottaa annettuna ja kaikkea voi soveltaa ja sovittaa, myös oikeinkirjoitusohjeita.