11.6.2023
Jokainen saa sanoa suomen kielestä mielipiteensä, ja myös monet ei-kieli-ihmiset niin tekevätkin. He osuvat näkemyksissään usein varsin oikeaan, sitä ei voi kiistää. Kun kyse on kielen korjaamisesta, oikoluvusta tai kielentarkistuksesta, edes valistunut mielipide ei kuitenkaan yleensä riitä.
On tietysti aina hyvä, että kieltä ylipäätään koetetaan kohentaa ja virheitä poistaa. Mutta millaisiin seikkoihin ei-ammattilaisten yritykset korjata kieltä kompastuvat?
Englannin kielen vaikutus
Englanti hyökyy päälle joka paikassa. Siksi se johtaa usein siihen, että suomenkielistä tekstiä korjataan kuten englantia. Tällöin ei kuitenkaan tulla ajatelleeksi sitä, että suomi on aivan eri kieli ja että noudatettavat oikeinkirjoitussäännöt ovat erilaiset.
Tavallista on, että suomen kieltä pilkutetaan kuten englantia. Käytännössä tämä tarkoittaa pilkun laittamista paikkoihin, joihin se ei suomessa kuulu. Varsinkin lauseenalkuisten fraasien jälkeen moni haluaa pilkun laittaa englannin mallin mukaisesti. Myös ison alkukirjaimen käyttö virkkeen sisällä on englannissa yleisempää kuin suomessa.
Englanti ei kuitenkaan ole mikään yleispätevä, universaali malli, jota olisi seurattava kaikissa vähänkään kieleen liittyvissä asioissa. Ilman muuta myös muut kielet voivat vaikuttaa siihen, että suomenkielistä tekstiä ”korjataan” vieraan mallin mukaan. Aivan aluksi voisikin lähteä siitä, että valitsee tekstinkäsittelyohjelman kieliasetuksista suomen.
Ohjeita ei osata tulkita eikä soveltaa
Suomen kielen oikeinkirjoituksesta on tätä nykyä paljon luotettavaa tietoa kaikkien ulottuvilla maksutta verkossa. Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston ohjepankki ja Kielitoimiston sanakirja auttavat jokaista kirjoittajaa ja kieltä korjaavaa.
Vaikka ne ovat erittäin selkeitä ja informatiivisia, voi ohjeita satunnaisesti selaava tulkita niitä väärin. Ohjeissa kerrotaan esimerkiksi jokin virheellinen muoto ja sen jälkeen oikea muoto, mutta ne voivat mennä lukijalta sekaisin. Jokin kieliohje ei siis aina edes esimerkein avaudu, ja siksi sitä ei konkreettisessa tilanteessa osata soveltaa.
Ohjeessa voidaan kertoa vaikkapa se, että rinnasteisten sivulauseiden väliin ei tule pilkkua. Kirjoittajan tai maallikkokorjaajan pitäisi nyt enää huomata rinnasteiset sivulauseet omasta tekstistään. Vaikeuksia aiheuttaa sekin, että jokin asia voidaan ilmaista oikeinkirjoituksen kannalta eri tavoilla, jotka kaikki ovat sinänsä oikein.
Luotto omaan kielitajuun
Kieltä korjaamaan pyrkivä voi luottaa omaan kielitajuunsa ja muistiinsa: hän muistelee, että jotain kielenpiirrettä tulisi välttää aina ja kaikissa tilanteissa. Tosiasiassa jokin kielenpiirre voi olla vältettävä joissain yhteyksissä, toisissa ei. Luotto omaan kielitajuun ja muistiin voi olla niin luja, että asian oikean laidan tarkistaminen ei käy mielessä.
Kielenkorjaus voi olla tällöin pistemäistä, satunnaista ja kaikin tavoin mekaanista. Korjatuksi voi tämän vuoksi tulla jotain sellaista, mitä ei edes tarvitse korjata. Todelliset korjattavat kohdat voivat sitä vastoin jäädä kokonaan huomiotta.
Muistikuvat kouluajoilta voivat toki olla kirkkaita. Joillakin on sitä paitsi aidosti luontainen kielitaju, mistä on suuri apu kieltä korjattaessa.
Oikolukutoiminto voi auttaa
Voipa korjaaja luottaa tekstinkäsittelyohjelman oikolukuun, jolla on ilman muuta omat etunsa. Oikolukutoiminto kannattaa ehdottomasti pitää päällä ja kieleksi valita suomi, oli kyse tekstin kirjoittamisesta tai tarkistamisesta.
Koneellinen oikoluku huomaa kyllä kirjoitus- ja esimerkiksi kongruenssivirheet ja huomauttaa arkityylistä. Täydellistä kielenhuoltoa se ei kuitenkaan tee, eikä sen varaan voi tekstin korjaamista jättää.
Kokonaisuus kuntoon
Kirjoittaja voi tulla sokeaksi omalle tyylilleen, jossa hän ei itse näe mitään vikaa. Hän voi pitää tekstiään sangen kelvollisena, saattaahan se olla esimerkiksi tietyn erikoisalan käytänteiden mukainen. Jonkin tietyn sanan tai rakenteen kaavamainen toistaminen ei kuitenkaan tekstiä paranna.
Kun tekstikokonaisuus on saatava kuntoon, kirjoittajan oma kielitaju, muiden kirjoittajien antamat mallit ja automaattinen oikoluku lienevät yleisimmät maallikoiden apukeinot. Niissä voi kuitenkin olla puutteita – onko esimerkiksi kirjoittajan oma käsitys jostain kielenpiirteestä varmasti oikea?
Kirjoittajia ja korjaajia on syytä muistuttaa aika ajoin siitä, että vaikka teksti olisi kieliopillisesti ja oikeinkirjoituksen näkökulmasta moitteeton, se voi silti olla monin tavoin ongelmallinen. Siksi on riittämätöntä keskittyä vain esimerkiksi pilkkuvirheisiin ja niiden poistamiseen.
Työkseen tekstejä oikolukeva ja tarkistava katsoo tekstiä laajasti, kokonaisuutena. Hän miettii kirjoittajan tavoitteita ja keinoja, joilla niihin päästään. Tekstistä poistetaan kaikki turha monisanaisuus ja toisteisuus, virkkeitä pätkitään ja muun muassa kirjoittajan maneereihin puututaan. Hiottu teksti on tasapainoinen kokonaisuus, jossa ei ole mitään liikaa ja josta ei puutu mitään.