1.10.2023
Maneereita eli piintyneitä, kangistuneita ja kaavamaisia esitystapoja on kaikkialla, eikä kieli ole poikkeus. Kirjoittajat voivat pitää omaa tyyliään trendikkäänä – käyttäväthän sitä usein muutkin tekstin tuottajat, ainakin samalla alalla.
Jokin kielellinen muoto voi olla sinänsä hyvä ja käyttökelpoinen. Ongelma on se, että kyseistä muotoa käytetään tekstissä liian taajaan. Kuitenkin mikä tahansa ilmaisu menettää tehonsa, kun sitä toistetaan jatkuvasti puuduttavuuteen asti. Ongelma ei välttämättä ole ilmauksen vierasperäisyys, sillä myös kotoperäisillä aineksilla voi saada aikaan maneerimaista kieltä.
Kielellinen maneeri voi olla sanastollinen tai rakenteellinen. Yleensä kyse on siitä, että suomen kielen rikasta sijamuotojärjestelmää ei käytetä tasapainoisesti tai että jokin ilmaus pannaan kaikkiin yhteyksiin. Voipa myös välimerkkien käyttö olla maneerimaista.
Sanastotrendit vaihtuvat
Paljon on puhuttu tämän ajan sanastollisista rikkaruohoista (haastava, huikea, selkeä), joiden kitkeminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Vaikeutta lisää se, että jokin ilmaus on toisinaan paikallaan mutta yleensä ei: esimerkiksi sää tai kieli voi olla selkeää, kun taas jokin asia olisi paremmin selvä.
Voi olla niinkin, että jollain erikoisalalla, vaikkapa oikeusalalla, esimerkiksi joidenkin adverbien (lähtökohtaisesti, pääsääntöisesti) käyttö voi olla perusteltua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että samoja sanoja kannattaisi käyttää yleiskielessäkään maneerimaisesti. Tavallisessa yleiskielessä ilmauksella lähtökohtaisesti ei ole sisältöä eikä merkitystä, sillä se on täytesana, jonka tehtävää voi vain arvuutella.
Sen sijaan yleiskielessä tulisi suosia sanoja useimmiten, yleensä tai tavallisesti. Kielitoimiston sanakirja taas ei ole innostunut sanan voimakkaasti käytöstä silloin, kun paljon, huomattavasti tai nopeasti ajaisi saman asian.
Tämän osalta, tuon kohdalla
Pitkään on puhuttu siitä, kuinka ulkopaikallissijat ovat syrjäyttäneet toimivat sisäpaikallissijat. Nyt sijamuodoista genetiivi (tämän, tuon, Matin, Maijan) yhdistettynä trendikkäisiin adverbeihin (osalta, kohdalla, suhteen) valtaa alaa.
Osalta onkin toisinaan ihan käyttökelpoinen ja jopa tarpeellinen sana, mutta liika on myös sen käytössä liikaa. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, kun meteorologin mukaan pohjoisen osalta sataa? Eikö voisi sanoa, että pohjoisessa sataa?
Virkkeet voisikin helposti muuttaa dynaamisiksi ja rikkaiksi rakenteiksi, mutta jostain syystä kirjoittajilla on halu käyttää näitä trendikkäitä muotoja, jotka ovat valjuja ja paperinmakuisia. Kenties niiden avulla on nopeaa tuottaa tekstiä, jollaista nykyisin odotetaan. Kirjoittajien olisi kuitenkin hyvä muistaa, että virkkeen tärkein elementti on verbi.
Välimerkillä on väliä
Myös välimerkkien käyttö voi olla maneerimaista. Joku laittaa vähänkin pidempään virkkeeseen kaksoispisteen ja toinen puolipisteen, kun taas kolmas suosii ajatusviivaa erottamaan irrallista lisäystä tai tarkennusta virkkeen sisällä. Välimerkkien käyttö on usein oikeakielisyyden näkökulmasta sinänsä oikein ja tarpeellista; ongelma vain on käytön ylenpalttisuus.
Kaksoispisteen käytön asemesta voisi jakaa pitkän virkkeen useammaksi lyhyeksi, koska kaikkea ei tarvitse sanoa yhdessä virkkeessä. Jos asiat täytyy yhdistää, voi suosia erilaisia tekstin sidosteisuuden keinoja. Liian pitkät virkkeet ovat usein kömpelöitä ja hankalasti hahmottuvia, harvemmin taidokkaita kirjoittamisen mestarinäytteitä.
Sitä ei onneksi enää nykyisin paljon näe, että kirjoittaja päättää jokaisen virkkeen huutomerkkiin. Kyseistä tapaa pidetäänkin harjaantumattoman kirjoittajan maneerina, josta on syytä päästä nopeasti eroon. Huutomerkki ylipäätään on välimerkki, jolla ei ainakaan asiateksteissä ole juuri käyttöä.
Omat maneerit tunnistettava
Maneereita esiintyy jossain määrin kaikkien kirjoittajien teksteissä, kaikilla aloilla. Tärkeää olisi, että kirjoittaja tunnistaisi omat maneerinsa ja löytäisi kaavamaiselle kielelle vaihtoehtoja. Eihän kukaan halua olla kaavoihin kangistunut, eihän?
Trendikästä kieltä on epäilemättä nopeaa tuottaa, mutta kenenkään ei tarvitsisi lukea sanastollisesti tai rakenteellisesti köyhää, tyhjää ja mitäänsanomatonta kieltä. Kirjoittajalla voi kuitenkin olla oma käsityksensä siitä, millaista on hyvä kieli ja millaista sen tulee olla. Ei sen kuitenkaan tarvitsisi olla turhan abstraktia ja monisanaista.
Jotkin nyt maneerimaisina pidettävät trendi-ilmaukset nostattivat kulmakarvoja jo 90-luvulla. Silloin niitä kutsuttiin ja kutsutaan osin edelleen muoti-ilmauksiksi. Lienee ajateltava niin, että tarve käyttää tällaisia ilmauksia on pysyvää ja inhimillistä.
Tekstin tulee kuitenkin palvella lukijaa, konstailematta. Silloin eri muotoja käytetään tasapainoisesti eikä kyllästetä tekstiä jollain maneerilla, sillä trendikästä tekstiä voi kirjoittaa monin tavoin. Melkein mikä tahansa kielenpiirre voi muodostua maneeriksi, toisaalta melkein mitä tahansa muotoa voi käyttää – kohtuudella.
Lisälukemista: Esiintyykö lasten kohdalla ryntäilyä?