19.2.2023
Teksteissä on yleensä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä kohtia. Jokainen kirjoittaja korostaa mielellään tekstinsä keskeisiä paikkoja. Kun korostuskeinoja osaa käyttää oikein, tekstistä tulee paitsi informatiivinen myös osuva ja tyylikäs. Toisinaan eri korostuskeinojen käyttö voi kuitenkin olla liiallista ja epäloogista.
Kursivointi ja lihavointi
Kenties yleisin korostuskeino on kursivointi. Joissain teksteissä kaikki lainaukset laitetaan lainausmerkkeihin, joissakin ne kursivoidaan. Usein kursivoidaan esimerkiksi kirjojen ja lehtien nimet, ja hyvä kysymys on, koskeeko se myös tunnettuja merkkiteoksia.
Eri tieteenaloilla on omia käytäntöjään: joskus kursivoidaan kielenaines, joskus termien latinankieliset vastineet, ja voidaanpa jollain alalla kursivoida kaikki, mikä on kirjoitettu latinaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki vieraskieliset ilmaukset kursivoitaisiin.
Etenkin käännetyssä kirjallisuudessa, niin tieto- kuin kaunokirjallisuudessa, on usein tapana, että sitaattilaina eli lähtökielestä kohdekieleen sellaisenaan otettu sana tai ilmaisu kursivoidaan mutta sanaan liitettyä suomen kielen sijapäätettä ei. Tällä haluttaneen korostaa sanan alkuperää, mutta suomen kielen oikeinkirjoituksen mukaista kuitenkin olisi, että koko ilmaus sijapäätteineen kursivoidaan.
Tavallinen tekstin korostuskeino on niin ikään lihavointi, ja yhtä lailla sen käytön tulee olla harkittua. Se toimiikin esimerkiksi tilanteissa, joissa kerrotaan päivämääristä ja takarajoista. Muun muassa lehdissä lihavoidaan henkilönnimet, kun ne mainitaan ensimmäisen kerran. Ne lihavoidaan siis vain silloin, ei joka kerta. Lihavoitu sana on tärkeä, ja lukijan on syytä kiinnittää siihen huomiota.
Teksteissä voidaan lainata toista tekstiä, ja jos alkuperäisessä tekstissä on käytetty jotain korostuskeinoa, myös lainaajan pitäisi sitä käyttää. Jos hän taas korostaa jotain oma-aloitteisesti, sekin olisi hyvä merkitä. Jos tekstissä käytetään kursiivia teosten nimien ja kielenaineksen merkitsemiseen, lihavoinnilla voi osoittaa yleisesti painotettavia kohtia.
Liikaa käytettynä lihavointi kursivoinnin tapaan kuitenkin menettää tehonsa ja tekee tekstistä kirjavan, suorastaan levottoman. Ikään kuin kirjoittaja ei olisi osannut päättää, mikä on oikeasti tärkeää ja korostamisen arvoista.
Muut korostuskeinot
Kursivointia ja lihavointia vähäisempinä korostuskeinoina voidaan pitää alleviivausta, VERSAALIA ja harvennusta.
Jokin sana voidaan alleviivata vaikkapa muutoin korostetusta tekstistä, mutta ainoana korostuskeinona sitä ei tätä nykyä juuri käytetä. Alleviivaukset olivat käytössä kirjoituskoneaikana, jolloin muita korostuskeinoja ei ollut mahdollista käyttää.
Jos painetussa tekstissä on verkko-osoitteita, ne eivät ole hyper- eli tekstilinkkejä. Siksi alleviivauksia ja lihavointeja ei ole syytä käyttää. Kirjoittaja voi ajatella, että niillä autetaan lukijaa huomaamaan verkko-osoite, mutta tosiasiassa lihavoinneilla ja alleviivauksilla vain ärsytetään. Myöskään sähköpostiosoitteita ei ole painetussa tekstissä tarvetta korostaa. Verkossakaan ei pitäisi suosia linkkejä, joissa käytetään lihavointia, lainausmerkkejä ja alleviivausta samanaikaisesti – kuten vastikään eräällä sivustolla tehtiin.
Versaaleja eli suuraakkosia käytetään korostuskeinona lähinnä lehtien pääotsikoissa. Jos tavallinen kirjoittaja intoutuu käyttämään suuraakkosia omassa tekstissään, sitä pidetään helposti niin sanottuna huutamisena. Suuraakkosille onkin varsin vähän käyttöä.
Toinen kirjoituskoneaikana yleinen korostuskeino oli harvennus. Sitä ei näe enää juuri missään, joskin varttuneemmat kirjoittajat voivat harvennusta edelleen vanhasta tottumuksesta käyttää.
Korosta maltilla
Kirjoittajan pitää päättää, mitä korostuskeinoa hän missäkin yhteydessä käyttää. Hän johdonmukaisesti kursivoi jotain, lihavoi toista ja niin edelleen. Joku kirjoittaja käyttää johonkin tarkoitukseen kursiivia, toinen lihavointia.
On hyvä huomata, että yhdessä tekstikohdassa tulisi olla käytössä vain yksi korostuskeino. Korostuskeinoihin liittyy lainausmerkkien käyttö: jos jotain esimerkiksi kursivoinnilla tai lihavoinnilla korostetaan, ei sitä laiteta enää lainausmerkkeihin.
Jos pitkästä tekstistä ei korosteta mitään, voi se olla puuduttavaa. Toisaalta korostuskeinojen liiallinen käyttö tekee tekstistä helposti kirjavan eikä ydinkohtia ole tällöin helppo havaita. Sitä kirjoittajan onkin hyvä pohtia, onko järkevää käyttää yhdessä tekstissä koko korostuskeinovalikoimaa.
Joskus eri korostuskeinoille on tekstissä aidosti tarvetta eivätkä ne oikein käytettynä syö toistensa tehoa. Jos tekstissä on käytetty paljon eri korostuskeinoja, lukijan on hyvä tietää, mikä kunkin korostuskeinon tehtävä on.
On sanottu, että vain harjaantumaton kirjoittaja korostaa kaikkea mahdollista. Kuten monessa muussa asiassa myös korostuskeinojen käytössä on syytä pysyä kohtuuden rajoissa.
Korostuskeinojen käyttöä kannattaa harjoitella, jotta kirjoittaja osaa kiinnittää huomiota siihen, miltä teksti kaikkine korostuksineen viime kädessä näyttää. Korostus on taitolaji, jonka jokainen kirjoittaja voi oppia.