Ei syytetä enää Mika Häkkistä

29.6.2019

sanat: arkityyli / murteet / puhekieli / sinä-passiivi

Kansalaisilta tiedustellaan aika ajoin, mikä on heidän mielestään suomen kielen ärsyttävin piirre. Kieli-inhokkien kolmen kärjessä on lähes aina sinä- eli sä-passiivi (Mika Häkkis -passiivi) eli yksikön 2. persoonan käyttö viittaamaan paitsi lukijaan ja kuulijaan myös yleisesti keneen tahansa. Yleensä on ollut kohteliainta välttää suoraa viittausta puhuteltavaan, mutta sinä-passiivi on mitätöinyt moisen ajatuksen.

Ei ole tavatonta sekään, että puhuja käyttää 2. persoonaa, vaikka puhuisi itsestään ja omista kokemuksistaan: ”Kato kun sulla oli karmee darra, sä et pystynyt tekeen yhtään mitään.” Ehkä puhuja haluaa etäännyttää itsensä moisesta harrastuksesta. Kuitenkin hän tulee vetäneeksi kuulijan mukaan tulkintaan, että reipas alkoholinkäyttö olisi myös tälle tuttua. Kuulija ei välttämättä kuitenkaan halua samastua tällaiseen puheeseen.

Käyttämällä sinä-passiivia puhuja saattaa peitellä sitä, että hän haluaakin puhua nimenomaan itsestään. Samalla hän häivyttää vaikutelman, että hänellä olisi jostain asiasta oikein mielipide.

Sinä-passiivi todella kukoisti 1990-luvulla, minkä jälkeen siihen törmäsi vähemmän. Jostain syystä sinä-passiivia kuulee taas kaikkialla ja lähes kaikkien puheessa, jopa joidenkin viranomaisten ja poliitikkojen. Mika Häkkistä nykykäytöstä ei voi syyttää. Monelle sinä-passiivi on punainen vaate ja verenpaineen nostaja pahimmasta päästä. Itse ärsyynnyin siitä jo yli kaksi vuosikymmentä sitten, jolloin laadin aiheesta ensimmäisen suomen kielen harjoitustyöni yliopistossa.

Kieli-ihmiset eivät suinkaan tuomitse sinä-passiivin käyttöä vaan koettavat selittää sitä eri tavoin. Sen avulla puhuja voi esimerkiksi havainnollistaa sanomaansa ja tuoda sitä siten lähemmäksi kuulijaa. Tämä lähelle tuominen voi kuitenkin ärsyttää kuulijaa, joka ei hyväksy puhujan tarjoamaa näkökulmaa.

Sinä-passiivilla on myös ymmärtäjiä: se on haluttu nähdä suomen kielen ilmaisuvarojen taitavana käyttönä uudenlaisissa, ennen tuntemattomissa yhteyksissä. On sanottu, että sinä-passiivia olisi käytetty ennen ironisesti, mutta ainakaan sen nykykäytössä ei minusta ole ironian häivähdystäkään. Nähdäkseni sinä-passiivia käytetään nykyisin pikemminkin maneerisesti ja turruttavasti – ja vieläpä aivan tosissaan.

Uudenlaista käyttöä

Sinä-passiivia ei käytetä vain silloin, kun puhutaan jollekulle yksittäiselle ihmiselle. Kaleva (22.3.) kehotti otsikossaan vaatimaan tietoturvaa, jos ulkoistat. Kyse on siitä, että Suojelupoliisi suosittelee suomalaisyhteisöjä huolehtimaan riittävästä tietoturvasta, kun tietoteknisiä palveluita ulkoistetaan toisille organisaatioille. Minusta tämä kertoo vain sen, että sinä-passiivia todella tarvitaan jopa asiatekstissä. En tosin tiedä, mihin.

Puhekieleen sinä-passiivi näyttää tulleen jäädäkseen. Kirjoitetussa asiatekstissä sitä en kuitenkaan toivoisi näkeväni. Esimerkiksi muodollisissa lehtijutuissa haastateltavien lausumissa siihen valitettavasti törmää tuon tuosta, mutta arkityyliseksi puhekielisyydeksi se voisi jäädäkin.

Kokonaan toinen asia on, ettei sinä-passiivi ole teknisesti passiivi ensinkään. Ärsyttävä se joka tapauksessa on, mutta sitä lienee vain pakko sietää. En osaa tarkemmin selittää edes itselleni, miksi se ärsyttää. Varmaan pidän sitä liian tuttavallisena ja tunkeilevana, olenhan tällainen teitittelyyn taipuvainen luonne. Ehkä en ymmärrä, miksi puhuja haluaa vetää kuulijan mukaan asiaan, joka käytännössä koskee vain puhujaa itseään. Ehkä myös sä-sanan jatkuva toistelu risoo. Voi olla, että puhuja tavoittelee nykyään niin arvostettua rentoutta.

Sinä-passiivia käyttävät pitänevät kyseistä muotoa moitteettomana ja käyttökelpoisena, tuskin he sitä muuten viljelisivät. Sinä-passiiville on siis selvä tarve. Kenties kielenkäyttäjät haluavat sinä-passiivilla saada omalle henkilökohtaiselle ajatukselleen yleisemmän sävyn. Kun niin moni sinä-passiivia käyttää, senhän täytyy olla hyvää kieltä, eikö vaan?

Se että sinä-passiivia on käytetty vanhastaan suomen murteissa rajallisissa käyttöyhteyksissä, ei kuitenkaan paranna asiaa yhtään. Sitä paitsi nykypäivän sinä-passiivi on tyystin toisenlainen kuin murteissa esiintynyt, joskaan uuskäyttökään ei ole aivan uusi ilmiö. Englannin kielen vaikutusta sinä-passiivi ilman muuta on.

Lähteet:

  • Kotilainen, Lari: Suomensuojelija – ohjekirja kielen pelastamiseen. WSOY, 2009.
  • Muikku-Werner, Pirkko (toim.): Sillä tavalla! Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2006.
  • Seppänen, Eeva-Leena: Sinä ja suomalaiset: yksikön toisen persoonan yleistävästä käytöstä. Kielikello 3/2000.