25.2.2024
Lukeminen ja etenkin kaunokirjallisuuden lukeminen kannattaa, väitetään useasti. Jokaisen tulisi suorastaan ahmia kaikenlaisia romaaneja, kotimaisia ja ulkomaisia. Oikeinkirjoituksen näkökulmasta se kuitenkin herättää kysymyksiä.
Osmo Ikola (Kielikello 4/1994) huomautti jo vuosikymmeniä sitten, että kielenhuolto ei ulotu kaunokirjalliseen ilmaisuun siinä laajuudessa kuin asiatyyliin. Onkin katsottu, että kaunokirjailijoilla ja ennen kaikkea runoilijoilla on ja tulee olla vapaus käyttää kieltä omien taiteellisten päämääriensä vaatimalla tavalla. Kielenhuolto ei siis saisi kahlita kaunokirjallisuuden kieltä.
On usein kirjoittajan tietoinen valinta, että kaunokirjallisessa tekstissä esimerkiksi pilkkuja jätetään pois. Vaikka kyse ei olisikaan silkasta tajunnanvirrasta, pilkkuja voi puuttua silti toistuvasti ja runsaasti. Kyse voi olla tekstin rytmistä, jonka liiallinen pilkkujen käyttö pilaa.
Tyylistä puhutaan myös silloin, kun esimerkiksi omistusliitteiden ja verbien persoonamuotojen käytössä joustetaan. Yleistä on, että tekstissä tavoitellaan puhekielisyyttä ja vapaamuotoisuutta, jolloin kielenhuolto tietotekstien mittarein ei ole mielekästä. Esimerkiksi kaksoispassiivi ja pilkku lauseenvastikkeen perässä ovat joka tapauksessa virheitä kaunokirjallisuudessakin, voisi tiukka kielenhuoltaja katsoa.
Varsin vapaita suomen kielen oikeakielisyysvaatimuksista voidaan olla käännöskirjallisuudessa, jossa kenties näkyvät lähtökielen konventiot. Jos luetaan ulkomaista kirjallisuutta kirjoituskielellä, suomen kielen oikeinkirjoitukseen liittyvät taidot eivät kehity. Toki käännös- ja kotimaisella kaunokirjallisuudella on paljon hienoja funktioita, joista oikeinkirjoituksesta huolehtiminen tai sen opettaminen ei ole välttämättä keskeisin.
Kaunokirjallisuudenkin kieltä voi huoltaa
Vaikka kielenhuolto koskisi lähinnä asiatekstejä, oikeakielisyysvaatimukset eivät ole täysin vieraita kaunokirjallisuudellekaan. Kuten kirjallisuutta yleensä myös kaunokirjallisuutta on monenlaista, niin sisällöltään kuin kieliasultaan. Toisissa kaunokirjallisuuden muodoissa on nimittäin tarkoituksenmukaista käyttää asiatyylin mukaista yleiskieltä, joka ei heikennä tekstin taiteellista tai muuta arvoa välttämättä lainkaan.
Ennen kuin kaunokirjallista tekstiä aletaan korjata, on kirjoittajan kanssa sovittava tarkoin siitä, mitä korjataan ja mitä ei. Kaunokirjallista tekstiä kun ei edes ole tarpeen korjata niin säntillisesti kuin tieto- eli asiatekstiä, kuten edellä todettiin.
Kirjoittaja tietää usein itse parhaiten, mihin hän tekstillään pyrkii ja kuinka hän aikoo tavoitteensa saavuttaa. Kielenhuoltaja on korkeintaan apuri, joka kertoo näkemyksensä siitä, mikä tekstissä toimii ja missä taas on viilattavaa.
Kielenhuollon on joka tapauksessa katsottu koskevan nimenomaan niin sanottua asiatyyliä. Toisaalta jopa siinä tiukan kielenhuollon tarpeellisuus ainakin nykymuodossaan on ehditty kyseenalaistaa. Esimerkiksi rinnakkaisia muotoja sallitaan aina vain enemmän, ja se, mikä aiemmin ei tullut kyseeseen, on nykyisin moitteetonta yleiskieltä. On aina hyvä muistaa, että vaikka teksti olisi suomenkielistä asiatekstiä, ei se välttämättä ole oikeinkirjoituksen näkökulmasta edustava.
Hyötyä kaikille
Siitä kaikki taitavat olla samaa mieltä, että lukemisesta on vain hyötyä etenkin ajattelun kannalta, oli tekstilaji mikä hyvänsä. Jokaisen nuoren, keski-ikäisen ja hiukan vanhemmankin tulisi lukea monipuolisesti monenlaista kirjallisuutta, monenlaisia tekstejä. Pelkästään sosiaalisen median sisältöjen varaan ei tule jättäytyä.
Jos nuori tai vähän vanhempi ylipäätään lukee tai lukee vain kaunokirjallisuutta ja mahdollisesti hankkii uutissisällöt perinteisten medioiden ulkopuolelta esimerkiksi juuri sosiaalisesta mediasta, missä hän näkee kielenhuollettuja asiatekstejä, paitsi oppimateriaaleissa? Valitettavasti edes perinteisten uutismedioiden tekstit eivät ole aina virheettömiä edes oikeakielisyyden näkökulmasta.
Juuri sosiaalisen median kanavien käyttö kysyy uudenlaista monilukutaitoa, se on selvä. Niiden lyhyet tekstit eivät kuitenkaan korvaa pitkiä, sisällöltään vaativia tekstejä, joiden tuottamiseen ja lukemiseen täytyy keskittyä. Ihmisten on hallittava myös laajoja (teksti)kokonaisuuksia nyky-yhteiskunnassa selviytyäkseen, eikä sosiaalinen media siihen välttämättä parhaita eväitä tarjoa.
Opinnot ja työelämä vaativat
Oltiinpa kielenhuollosta ja sen tarpeellisuudesta mitä mieltä hyvänsä, viime kädessä kielenhuolto takaa tekstien oikeakielisyyden ja osaltaan edistää näin lukijan kielellistä kompetenssia riippumatta siitä, onko kyseessä kaunokirjallinen vai asiateksti vai niiden yhdistelmä.
Mitä tarkempi kielenhuolto teksteille on tehty, sitä parempi tilanne on niin kirjoittajan kuin lukijan kannalta. Kun kerran opiskelu- ja työelämässä vaaditaan myös oikeinkirjoituksen hallintaa, lukemisen ja kielenhuollon voisi ajatella auttavan myös tässä. Kielenhuolto on yksi tekijä, joka voi tuoda kirjallisuuden ja muut tekstit lähemmäksi lukijoita.
Kyse ei ole vain kaunokirjallisuuden tai asiatekstien välisestä jaosta, kyse ei ole yksittäisistä tekstityypeistä, kyse ei ole teknologisista alustoista, kyse ei ole helposta pikaviestinnästä missään muodossa. Kyse on yksinkertaisesti lukutaidosta – isossa kuvassa.
Mitä hienompia tekstit ovat myös kielellisesti, sitä enemmän se motivoi lukemaan ja edistää näin lukuharrastusta. Huolehditaan siis teksteistämme!