Hyvän kielenkäytön vaatimuksen merkitys

29.3.2021

Kukaan tuskin kehtaa sanoa vastustavansa helposti hahmottuvaa, tajuttavaa ja havainnollista kieltä. Pyrkimyksistä huolimatta siihen ei kuitenkaan aina päästä. Erityisen ongelmallista kielen sumeus on viranomaisviestinnässä, jota kaikkien, myös niin sanottujen erityisryhmien, tulisi ymmärtää.

On katsottu, että selkeästä kielestä ja muista hyvän hallinnon perusteista on tarpeen säätää lailla. Tähän tarpeeseen vastaa hallintolaki (6.6.2003/434). Siinä säädetään paitsi hallinnon oikeusperiaatteista myös palveluperiaatteesta ja palvelun asianmukaisuudesta, neuvontavelvollisuudesta, hyvän kielenkäytön vaatimuksesta (I osan 2 luvun 9 §) ja viranomaisten yhteistyövelvoitteesta.

Kiinnostava näistä on etenkin hyvän kielenkäytön vaatimus, joka velvoittaa käyttämään asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen viranomaisen on arvioitava kielenkäyttöään.

Mutta entäpä jos viranomainen ei piittaa koko vaatimuksesta ja puhuu ja kirjoittaa jatkossakin niin kuin parhaaksi katsoo ja niin kuin on aina tehnyt? Saako hän sakkoja tai jonkin muun sanktion?

Ei sanktioita

No ei saa. Kuten Kuntaliitto asian verkkosivuillaan ilmaisee, selkeän ja ymmärrettävän kielenkäytön vaatimus on luonteeltaan enemmän periaatteellinen ja asenteita muokkaava kuin tiukan oikeudellinen. Lainsäätäjä siis pyrkii ohjaamaan julkisen hallinnon toimijoita oikeanlaisiin menettelytapoihin.

Moni muukin laki sisältää säännöksiä, jotka ovat lähinnä ohjeita ja ohjeistuksia, toiveita ja periaatteita, ikään kuin ideaalitilanteen hahmottelua. Kokonaan toinen kysymys on, onko niiden paikka lakitekstissä lainkaan. Voidaan nimittäin ajatella, että kaiken lakiin kirjatun pitäisi olla oikeudellisesti velvoittavaa.

Lainkirjoittajan oppaassakin sanotaan, että lakiin ei saa ottaa ”säännöksiä” asioista, jotka ovat itsestään selviä tai joilla ei muuten ole minkäänlaista oikeudellista merkitystä. Yksittäinen säännös saatetaan kirjoittaa velvoittavaan muotoon, vaikka se ei velvoittava olisikaan.

Kun hallintolain mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä, herää kysymys, onko kyseessä käsky tai pakko, kehotus, suositus, ohje vai mikä.

Lisäksi lakitekstissä voi olla sisällöttömiä sanoja, kuten ”asianmukainen”. Voisi ajatella, että hallintolaissa mainitussa asiallisen kielenkäytön vaatimuksessa sana ”asiallinen” olisi yhtä lailla sisällötön ja subjektiivinen. Miten ”asiallinen” edes määriteltäisiin yksittäisessä tilanteessa?

Kotuksella iso rooli

Jos ei-velvoittavia suosituksia halutaan antaa, ei siihen lakitekstiä tarvita. Lukuisia kielisuosituksia on annettukin, ja etenkin Kotimaisten kielten keskuksen suomen kielen lautakunta on ollut keskeinen toimija.

Periaatteellista merkitystä on ennen kaikkea sen kannanotoilla, joissa on peräänkuulutettu muun muassa kansallista kielipoliittista ohjelmaa, kaksipäiväistä äidinkielen ylioppilaskoetta, aikuisten maahanmuuttajien kielenopetuksen laadun varmistamista ja sitä, että suomen kielen asemaa tieteen kielenä vahvistetaan.

Esimerkiksi hallituksen esityksessä hallintolaiksi (HE 72/2002 vp) otetaan kantaa kielikysymyksiin. Sen mukaan kielenkäytön kehittämisessä ja kielenhuollon opetuksessa keskeinen asema on juuri Kotimaisten kielten keskuksella. Esityksessä puhutaan muun muassa virkakunnalle annettavasta selkeän kielenkäytön koulutuksesta mutta muistutetaan, että viranomaiset vastaavat kuitenkin viime kädessä itse siitä, missä määrin saatavilla olevaa koulutusta ja opastusta virkamiehille hankitaan.

Kuka valvoo?

Herää jälleen kysymys, mikä suositusten ja kannanottojen merkitys käytännössä on. Koska niillä ei ole oikeudellista merkitystä, niiden vastaista kieltä ei tietenkään ole sanktioitu. Rangaistavia ovat vain tekstit, joissa syyllistytään esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai vaikkapa kiihottamiseen kansanryhmään kohtaan, mutta silloin liikutaankin rikosoikeuden alueella.

Se että viranomainen käyttää kieltä, joka ei ole asiallista, selkeää eikä ymmärrettävää, ei siis ole rangaistavaa. Kuka sitä edes valvoisi? Hallintolaissa ei siitä puhuta mitään. Kielen selkeyttä sinänsä ei siis ilmeisesti valvo kukaan, siis tiukasti oikeudellisessa mielessä.

Varsinaisista perusoikeuksiin kuuluvista kielellisistä oikeuksista taas säädetään monessa laissa. Näiden lakien valvonta kuuluu useille eri viranomaisille, viime kädessä oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Toki ei-velvoittavalla lakitekstillä, suosituksilla ja kannanotoilla voi olla ohjaavaa ja asenteita muokkaavaa vaikutusta, ja tällaisista ns. pehmeistä keinoista tuskin haittaakaan on. Kun viestiä toistetaan riittävän kauan, asiat voivat muuttua parempaan suuntaan. Tai sitten eivät.